Nettikiusaaminen on itse asiassa hyvinjännä asia. Ennen ajattelin, että onkohan tuommoinen nyt niin oleellista; että miten ihmisiä muka netissä kiusataan. Miksi ne sietävät sitä, kun voivat vaikka blokata sen mesestään ja sensellaista.
Sittemmin olen alkanut tosin ymmärtää, että niin nyt vain saattaa käydä. Eivätkä ihmiset aina tajua, että se mitä sanoo voi tuntua toisesta pahalta. Erityisesti kun väittelyt saattavat edetä henkilökohtaiselle tasolle, eikä netissä ole ilmeitä ja eleitä sanomaa pehmentämässä.
(Toisaalta jossain todellahienossa lähteessä kuten iltapäivälehden keskustelualueella törmäsin myös juttuun, jossa puhuttiin chattiraiskauksesta. Herättäähän sekin sellaisen mitä helvettiä -olon, ja tuskin tapaus aivan todenmukainen oli… mutta onhan se silti vähäsen herättelevää.)
Tarkastelin tätä Helsingin Sanomien artikkelia. Siinähän vaikuttaa olevan ihan järkevä näkemys mediakasvatuksesta: että sitä pitäisi opettaa koulussa kaikille, ja se pitäisi nivoa kaikkiin oppiaineisiin. Mielestäni mediakasvatukseen on tekstissä suhtauduttu avoimesti, ja huomioitu se, millätavoin se voisi kehittää oppimismenetelmiä ja -olosuhteita. Mediankäyttö on nuorisolle luontevaa, miksei sitä siis voisi hyödyntää. (Eihän se tietenkään olisi yhtä jännittävää ja hankalaa kuin kirjojen selailu kirjastoissa, mutta toisaalta oikeampaa tietoa katsotaan yhä paremmin löydettävän oikeista kirjoista. Saattaahan se heikentää nuorison kirjanlukutaitoa – medialukutaito kun ei ole stabiili, vaan vaihtelee välineen mukaan – mutta toisaalta juuri tänäänkin kuulin tarinan ajasta joskus kauan sitten, kun vanhemmat jättivät lapset kotiin ja lähtivät etsimään materiaalia esitelmään… (Sillä välin lapset saivat katsella audiovisuaalista viihdettä.))
Tuskin ehdotus haitaksi toteutuessaan olisi. Toisaalta tarvinnee huomioida, että se on Mediakasvatusseuran ja Viestinnän keskusliiton ajatus, ja sellaisena saattaa olla hivenen optimistinen reaalimaailmaan.
