Hih. Ajattelin vielä tulla rupattelemaan jostain hyvinjännästä. Niin kuin sosiaalisista medioista ja muusta semmoisesta.
Facebook haluaa että, kerrot itsestäsi kaiken (“kavereillesi”, jotka tässä tapauksessa ovat suunnilleen jotain tutuntuttuja). Voit jättää kertomattakin, mutta on niin helppoa kertoa, ja mitäs haittaa siitä olisi.
Uudessa irc-galleriassa tietojen jakaminen tuntuu olevan entistä helpompaa. Parempi blogi, enemmän kuvatilaa, enemmän kommunikointimahdollisuuksia. Eihän se huono ole, mutta taaskin saatat sanoa itsestäsi paljon.
MSNmessengerin uusin versio, sen lisäksi että on kauhea, tarjoilee asennettaessa monia tarpeellisia kapineita, joilla voit entistä helpommin olla yhteydessä kavereihisi ja kertoa itsestäsi asioita.
Onpas kaikki helppoa. Ja miksi muka pitäisi puhua, kun kaikki on luettavissa facebookprofiilista!
Mediatoimijuudessa ovat edellytettyjä vastuullisuus ja aloitteellisuus. No, jos ei itse tee niin ei mitään saa aikaankaan. (Paitsi joskus, mutta siitä ei puhuta.) Vastuullisuuttakin olisi ihan hyvä olla. Olisi se ihan hyvä sosiaalisissa medioissakin. Vaikka mikä ettei kaikkea kannattaisi kertoa.
Toisaalta mielenkiintoista on myös jonain muuna kuin itsenään esiintyminen. Enpä vielä ole ehtinyt kokeilla irl-esiintymistä eri sukupuolen edustajana, eikä sitä muistaakseni koskaan ole netissäkään tullut kokeiltua… mutta pakeneminen on ihan hauskaa. Kirjat, musiikki, elokuvat. Tietokonepelit ja kaikenmaailman secondlifet. On se hauskaa toisinaan olla jotain muuta kuin mitä on.